Olimme Hämeen linnassa. Siellä saimme opastuskierroksen. Olin siellä koska se oli pakollinen. Olen ennenkin käynyt siellä ja olen ollut samallaisella opastuskierroksella joskus aikasemminkin. Kierros oli mukava ja ihan mielenkiintoinen. Opin ennemmän linnan historiasta. Kävimme linnan sisäpihalla ja kävimme myös linnan sisällä.☺ Opas kertoi jonkun "kummistusjutun" kissasta jonka kuningas Kustaa toinen Adolf oli aikoinaan jättänyt sinne. Ja tarinan mukaan kissa kummittelee linnassa. ☺
Kierroksen päätyttyä saimme lähteä kotiin, jotkut jäivät vielä kiertelemään.☺
Ensimmäisessä kuvassa on kuninkaansali.
Ja noissa kahdessa muussa on kuvaa linnan sisäpihasta. ☺
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti