perjantai 21. joulukuuta 2018

Työssäoppi 4.viikko


17-21.12.2018

Maanantai

Maanantaina melkein ensimmäisenä menin viemään matkahuoltoon asiakkaan löytötavaroita --> siitä ne lähettiin sitten asiakkaalle. Viikon alussa myös operaatio suihkuverho alkoi. Maanantaina otin 2.kerroksen kaikki suihkuverhot pois --> pesukone/kuivausrumpu --> ja sitten ripustin ne takaisin. Olin myös respassa uloskirjaamassa asiakkaita.
Iltavuoro

Tiistai

Aamulla olin ehkä tunnin respassa jonka jälkeen minun apuani tarvittiin aamiaisella --> siellä tiskasin sekä keräsin pöydistä astioita. Aamiaisen jälkeen aloin valmistelemaan salia lounas kuntoon. Eli pyyhin pöydät ja laitoin perus kattauksen sekä mm. täytin vesikannuja. Kun lounas alkoi oli aikamoinen kiire koska tiistaille oli useampi pyötävaraus. Siinä sitten 11-14 tein töitä paljon. Silloin blokkasin pöytiä sekä vein aina lisää ruokaa kun se loppui.
Aamuvuoro

Keskiviikko

Keskiviikkona olin vastaanotossa ja siellä kirjasin asiakkaita ulos. Tällöin jatkoin vielä operaatio suihkuverhoa. Eli tälläkertaa oli vuorossa 3.kerros ja sama homma --> pois otto -> pesu -> takaisin laitto. Keskiviikkona myös luin taas monta kansioita mm. turvallisuus suunnitelma.
Iltavuoro

Torstai

Torstaina pääsin valmisteleen kokoushuonetta --> mm. vein sinne kahvit, maidot yms.
Olin myös hetken aikaa vastaanotossa ja sitten menin siitä taas lounaalle avuksi.
Suihkuverho operaatio siirtyi 4.kerrokseen.
Aamuvuoro

Perjantai

Koska hotelli meni kiinni 21.12 eli perjantaina ei ollut muuta tekemistä kun laittaa hotellia siihen kuntoon että se on kiinni --> vein alkoholi tuotteet aulan shopista lukolliseen komeroon, varmistin että huoneissa ei ole valot päällä tai ikkuna auki, pyyhin pölyjä. Myös tarkistin 3-5. kerroksien minibaareista että mitä siellä on ja mitä sinne pitää sitten loman jälkeen lisätä. Operaatio suihkuverho oli myöskin osana perjantaita, 5.kerroksessa.


Tykkään kyllä tosi paljon olla tuolla töissä. Varsinkin kun on nyt oppinu mm. hotellijärjestelmän käyttöä. Minusta on mukavaa myös se että vihdoin sain " harjoittelija " laatan paitaani.
Ja tosiaan olen nyt seuraavan viikon joululomalla! ♥

Työtunnit: 35h

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Työssäoppi 3. viikko



10-14.12.2018

Maanantai

Maanantai oli ensimmäinen päiväni vastaanotossa. Päivän aikana en oikein tehnyt vielä mitään --> seurasin vierestä sekä luin useita kansioita. Muita hommia tein mm. kastelin aulan/ kerrosten kasvit sekä vein VIP lahjoja saapuvien VIP-asiakkaiden huoneisiin.
Iltavuoro

Tiistai

Tiistaina katsoin paljon perehdyttäviä videoita. Vein taas VIP lahjoja sekä ripustin suihkuverhon yhteen huoneeseen. Päivän aikana pääsin myös siivoamaan kokoustilan --> tiskit keräsin, pöydät pyyhin/ laitoin järjestykseen & vaihdoin roskapussin.
Aamuvuoro

Keskiviikko

Keskiviikkona pääsin jo vähän harjoittelemaan kuinka asiakas kirjataan sisään/ ulos. Opin myös tekemään laskutuksen. Päivän aikana vein asiakkaan vaatteita pesulaan sekä samalla matkalla kävin apteekissa ostamassa laastareita.
Iltavuoro

Torstai

Torstaina siivosin taas kokoustilan. Kävin hakemassa pesulasta ne pyykit jotka olin sinne keskiviikkona vienyt. Opettelin lisää hotellijärjestelmän käyttöä --> Check in / out, routing yms.
Aamuvuoro

Perjantai

Perjantai tein aikalailla samoja juttuja. Tänä päivänä pääsin myös melkein itsenäisesti esim. kirjaamaan asiakkaan sisään. Perjantaina myös harjoittelin kuinka kertoa hotellista 
--> milloin aamiainen tai sauna yms.



työtunnit: 35h

perjantai 7. joulukuuta 2018

Työssäoppi 2.viikko




3-7.12-2018

Maanantai

Olin aamiasella sekä lounaalla. Blokkasin pyötiä sekä tiskasin.


Tiistai

Tiistai alkoi aikalailla sillä, että kävin Citymarketissa ostamassa ruokakermaa. Olin siis aamiaisella ja lounaalla. Blokkauksen/ tiskauksen lisäksi täytin vesikannut sekä huolehdin salaattipöydästä --> Ennen lounasta vein salaatit ja niiden ottimet, sitten myös täytin salaatteja niiden loppuessa.


Keskiviikko

Keskiviiko oli aikalailla samanlainen kun maanantai ja tiistai, mutta silloin myös sokeroin munkkeja. 


Torstai

Torstaina oli itsenäisyyspäivä joten ravintolassa oli sinä päivänä vain aamiainen. Olin siis aamiaisella. Aamiaisen jälkeen katoin pöydän --> pöytävaraus. 
Noin klo 13.00 ravintolaan saapui Japanilais ryhmä joillekka me sitten tarjoiltiin ruokaa --> alkuruoka, pääruoka sekä jälkiruoka. Ryhmän lähdettyä tiskasin.


Perjantai

Olin aamiaisella ja lounaalla. Tein samoja hommia kuin koko muunkin viikon.



Ensin viikon olenkin sitten respassa.

Mielestäni aamiaisella ja lounaalla oli todella mukavaa! Opin nopeasti kaiken mitä tehdä ja osasin olla omatoiminen. Hyvää plussaa on se, että työporukka jonka kanssa työskentelen on mahtava♥ !


Työtunnit: 35h

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Työssäoppi 1.viikko




26-30.11.2018

Maanantai

Ensimmäisenä päivänä olin kerroksilla siivoamassa. Purin huoneita sekä imuroin huoneet/ käytävät.


Tiistai

Toisena päivänä tein samaa hommaa kuin maanantaina. Tiistaina myös kävin viemässä pyykkiä pesulaan.


Keskiviikko

Keskiviikkona olin aamusta aamiaisella hommissa --> vein likaiset astiat pöydistä tiskiin / tiskasin. Sen jälkeen menin muutamaksi tunniksi kerroksille siivoamaan --> Purin huoneita, imuroin sekä sain laittaa sänkyihin uudet petivaatteet. Kun olin valmis kerroksilla palasin lounaalle viemään astioita pöydistä sekä tiskasin.


Torstai

Torstai oli samanlainen kuin keskiviikko. Ensin aamianen --> kerros siivous --> lounas.


Perjantai

Perjantaina olin koko päivän keittiöllä --> aamiainen, lounas. Opettelin myös kassan käytön.


Työtunnit: 35h

torstai 1. marraskuuta 2018

MAJOITUSPALVELUVERTAILU TEHTÄVÄ

Scandic City Hämeenlinna / keskustahotelli

  • Sijainti --> keskusta --> helppo päästä kaikkialle nopeasti
  • Kokous/juhla tiloja
  • Scandic on hotelliketju
  • Linja-autoasema sekä rautatie asema lähellä
Kohderyhmiä --> yrittäjät, turistit, urheilijat
Lapsiperheet myös tervetulleita 

Palveluja, aktiviteetteja & muuta:
  • Alle 13v yöpyvät maksutta
  • Lapsille aina tervetuliaslahja
  • Hotellissa sauna/uima-allas
  • Aamiainen sisältyy huonehintaan
  • Baari
  • Lapsille myös lastenmenu ravintolassa
  • Maksuton Wi-fi
  • Sports card --> Urheilu joukkueet saavat huoneet edulliseen hintaan sports card-hinnoilla
  • Eläimet sallittuja hotellihuoneissa
  • Esteettömyys otettu huomioon hotellissa
  • Kuntosali
  • Disco/yökerho
  • Mahdollista lainata polkupyöriä
  • Pesulapalvelu
  • Ravintola
  • Scandic Shop
  • Huonepalvelu
  • Pysäköintihalli/ulkonapysäköinti
Henkilökunnan työtehtäviä:
  •  Aamiaisen valmistus
  • Kokoustilojen valmistelu sekä siivous
  • Pitää asiakkaat tyytyväisinä --> pyrkiä toteuttamaan asiakkaiden toiveita mahdollisimman hyvin
  • Vastaanottaa asiakkaat ja kirjata sisään hotelliin
  • Asiakaspalvelu
Viihtyvyys & asiakaslähtöinen toimintatapa:
  • Viihtyisä ja kaikki erilaisen asiakasryhmät otettu huomioon --> esimerkiksi hotellissa on huomioitu esteettömyys
  • Hotelli hyvällä sijainnilla 
  • Huonetyyppejä useita --> sopivia huoneita esimerkiksi lapsiperheille
  • Huoneet viihtysiä sekä kauniisti sisustettuja --> kaikkissa huoneissa värimaailma on samanlainen


Hotelli Sveitsi Hyvinkää

  • Sijainti Hyvinkää
  • Kokous/elämyshotelli
  • Kokous/juhlatiloja
Kohderyhmiä--> Yrittäjät, lapsiperheet, liikunnasta kiinnostuneille, elämys matkailijat

Palveluja, aktiviteetit & muuta:
  • Aamiainen sisältyy hintaan
  • Kuntosali
  • Wi-fi
  • Hotellivieraat pääsevät uimalaan veloituksetta
  • Superpark
  • Fitpark --> liikuntakeskus --> ryhmäliikunta mahdollisuus
  • BioRex
  • Seikkailupuisto
  • Kulma Deli ravintola
  • Beauty Spa
  • WayOut- room escape
  • Sveitsin läheisyydessä voit myös : lenkkeillä, ratsastaa, pyöräillä, golfata, lasketella, hiihtää ja on myös mahdollista mennä jäähallille luistelemaan tai pelailemaan esimerkiksi jääkiekkoa tai ringetteä
  • Ravintoloita
  • Huonepalvelu
  • Aulabaari
  • Parkkipaikat

Henkilökunnan työtehtäviä:
  • Asiakkaiden vastaanottaminen ja hotelliin sisään kirjaus
  • Huoneiden siivous
  • Aamiaisen valmistaminen 
  • Asiakaspalvelu
  • Asiakkaiden pyyntöjen ja toiveiden täyttö mahdollisimman hyvin

Viihtyvyys & asiakaslähtöinen toimintatapa:
  • Hotelli huoneet viihtyisiä ja kauniisti sisustettuja
  • Hotelli kokonaisuudessaan viihtyisä
  • Aktiviteetteja on paljon ja kaiken ikäisille
  • Nettisivuilla hyvin kerrottu kuinka hotellille pääsee
  • Hotellissa otettu tosi hyvin huomioon erilaiset ruokavaliot --> kasvisruoka, gluteeniton jne.
  • Hotellissa järjestetään jouluna jouluruokailu sekä pikkujouluja
Vanajanlinna



  • Sijainti --> Hämeenlinna
  • KokoushotelliGolf kenttä alueella



Palveluja, aktiviititeetit & muuta:
Fenixin tarjoamia ohjelmapalveluja
  • rantasauna, linnansauna, savusauna & klubisauna
  • rantasaunasta mahdollisuus mennä järveen uimaan --> Talvisin avanto
  • mahdollinen paikka järjestää häitä ja muita suuria juhlia
  • Vanajan linnassa järjestetään mm. äitienpäivä ruokailu & joululounas
  • ravintola, kesäisin myös Linna Golfin Klubiravintola
  • kuntosali
  • Fenix ohjelmapalvelut OY yhteistyössä Vanajanlinnan kanssa
  • Opastettuja esittelykierroksia
  • Golf
  • Paljon kokous-/juhlatiloja

Henkilökunnan työtehtäviä:

  • Huonesiivous
  • Asiakkaiden vastaanottaminen ja hotelliin sisäänkirjaus
  • Muu asiakaspalvelu 
  • Asiakkaiden toiveiden ja pyyntöjen täyttö mahdollisimman hyvin 
Viihtyvyys & asiakaslähtöinen toimintatapa: 

  • Vanajanlinnassa on selkeä linnainen ja kaunis sisustus
  • Sisustus huolellisesti tehty
  • Nettisivut huolellisesti ja helppo käyttöiset


 




















keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Hotelliketjut

Scandic-hotellit
- Pohjoimanen hotelliketju, perustettu 1960-luvulla --> Ruotsissa.
- 280 hotellia kuudessa eri maassa.
- Scandic saapui Suomeen 1990-luvun alussa.
- Suomessa 55 hotellia 31 eri paikkakunnalla.
- Esimerkki hotelli: Scandic Aulanko, Hämeenlinna
https://www.scandichotels.fi/




Sokos hotellit
- Sokos hotelleja on 31 eripaikkakunnalla.
- 45 hotellia Suomessa, 2 Tallinnassa sekä 3 Pietarissa.
- Hotelliketju kuuluu S-ryhmään --> S-ryhmän etukortilla saa asiakasomistajaetuja.
- Hotellien yhteydessä yleensä ravintoloita.
- Sokos hotelleissa maskottina on Onni Orava. --> Sokos hotellit siis sopivat lapsiperheille.
- Hotelleissa lemmikit sallittuja.
- Esimerkki hotelli: Original Sokos Hotel Pasila, Helsinki
https://www.sokoshotels.fi/fi






Holiday Club
- Holiday Club Resorts OY on Suomalainen matkailualan yritys.
- 34 lomakohdetta joissa yhteensä 1500 loma-asuntoa sekä 8 kylpylähotellia.
- Kohteita 26 Suomessa, 2 Ruotsissa, 5 Kanariansaarilla sekä 1 Espanjassa.
- Yritys perustettu 1986 --> Silloinen toimi nimi oli Holiday Club Finland OY.
- Holiday Club Resorts Oy:n omistavat Mahindra Holidays & Resorts India Ltd ja Fennia-konserni.
- Esimerkki hotelli: Holiday Club Caribia, Turku
https://www.holidayclubresorts.com/fi/







Omenahotellit
- Suomalainen hotelliketju
- Perustuu sijaintiin keskustassa, asiakkaiden itsepalveluun sekä edullisiin hintoihin.
- Omenahotelleja Suomessa on Helsingissä (2), Tampereella, Seinäjoella, Turussa, Vaasassa sekä Jyväskylässä.
- Omenahotelleissa ei ole vastaanottoa --> ovikoodit
- Esimerkki hotelli: Omena- hotelli Tampere
https://www.omenahotels.com/fi/






Best Western
- 1946 perustettu kansainvälinen hotelliketju.
- Best Western- hotelleja on 100 maassa yli 400.
- Ketjun hotellivalikoima voi vaihdella parinkymmenen huoneen hotellista --> 400 huoneen hotelliin.
- 2014 Best Western oli 314 318  huoneellaan huonemäärältään maailman 8. suurin hotelliyritys.
- Oulussa on Best Western hotelli.
- Esimerkki hotelli: Best Western Hotel Apollo, Oulu
https://www.hotelapollo.fi/




Hilton
- Yksi maailman suurimmista hotelliketjuista.
- Lähtöisin Beverly Hillsistä Kaliforniasta.
- Perustaja norjalais-saksalainen Conrad Hilton, ketju perustettu 1919.
- Ympäri maailmaa yli 500 Hilton-ketjun hotellia.
- 2003 Hilton saapui Suomeen.
- Suomessa 3 Hilton hotellia. ( sijaitsevat kaikki Helsingissä)
- Esimerkki hotelli: Hilton Helsinki Airport
http://www.hiltonhotels.com/fi_FI/







Radisson Hotels & Resorts/ Radisson Blu
- Kansainvälinen hotelliketju.
- 435 hotellia --> 61 eri maassa
- Euroopassa, Aasiassa sekä Afrikassa ketjun hotellit tunnetaan nimellä Radisson Blu.
- Suomessa on 7 hotellia --> Helsinki (3), Espoo, Turku, Oulu, Vaasa ja Tampere.
- Radisson Blu hotellit toimivat Suomessa franchise-periaateella --> kuuluvat S-ryhmään.

- Esimerkki hotelli: Radisson Blu Hotel Espoo
https://www.radissonblu.com/fi






Lapland Hotels
- Suomalainen hotelliketju
- 15 hotellia Lapin maakunnan alueella sekä kaksi kaupunkihotellia Oulussa ja Tampereella.
- 2018 Helsinkiin avataan uusi Lapland hotelli.
- Ketju syntyi kun kaksi matkailualan yritystä yhdistyi 2002.
- Hotelliketjulla myös 5 hiihtokeskusta.
- Suomalainen omistaja.
- Esimerkki hotelli: Lapland Hotels Saaga
https://www.laplandhotels.com/FI




Holiday inn
- Maailmanlaajuinen --> alunperin yhdysvaltalainen hotellibrändi.
- Valtaosa maailman Holiday Inn- hotelleista toimii franchising-periaateella IHG:n kanssa.
- Suomessa Holiday Inn- nimiset hotellit toimivat Scandic hotelliketjun kanssa.
- Ketjun perustaja on Kemmons Wilson --> ensimmäinen ketjun hotelli avattiin 1952.
- Esimerkki hotelli: Holiday Inn Helsinki- Vantaa Airport
http://www.finland.holidayinn.com/






Finlandia Hotels
- Vuonna 1986 perustettu Suomalaisista  yksityisistä hotelleista muodostuva hotelliketju.
- Aikaisemmin ketju on ollut Suomen suurin hotellien yhteenliittymä --> enimmillään yli sata hotellia kuulunut.
- 17 hotellia --> ympäri Suomea.
- Hotelleja on erilaisia : keskustahotelli, kokoushotelli, lomahotelli & kylpylähotelli.
- Suomalainen omistaja.
- Esimerkki hotelli: Finlandia Hotel Käenpesä
http://www.finlandiahotels.fi/







Lähteet:
wikipedia
hotellien omat sivustot



perjantai 5. lokakuuta 2018

Sokerileipuri Suominen

Yrityksellä on nettisivut. Sivuilla on kerrottu tuote valikoimista sekä siitä että on mahdollista tilata kakkuja ja muita leivoksia. Sivuilla on myös kerrottu missä kahvilat sijaitsevat sekä vielä kartta jossa näkyy sijainti. Sivuilla on myös perustietoja yrityksestä sekä yrityksen perustajasta.     

Nettisivut
http://www.sokerileipurisuominen.com/

Facebook
https://www.facebook.com/Sokerileipuri

Facebook sivuilla paljon kuvia sekä aktiivista päivittämistä.


Hyvää:
- Selkeä sivusto
- Kahviloissa on myös kokoustarjoilut --> mahdollista siis pitää kokous kahvilassa tilauksesta.


keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Ruokakulttuuri / Etelä-, Keski- ja Pohjois Pohjanmaa

 POHJOIS-POHJANMAA



Pohjois-Pohjanmaan rikas ruokakulttuuri on saanut vaikutteita lännestä, idästä sekä lappilaisesta ruokakulttuurista. 
Oulun alueella erityisiä herkkuja ovat mm. nahkiaiset, Perämeren lohi sekä siika.
Koillismaalle ovat leimallisia porotuotteet, eksoottiset riistajalosteet ja lakka sekä muikku eri muodoissaan.
Maakunnan marjavalikoima on laaja --> marjoja käytetään paljon. Tyrni, mesimarja, lakka (hilla) sekä karpalo ovat esimerkkejä maakunnan marjoista.
Pohjois- Pohjanmaalla leivotaan paljon ohrarieskoja.
Pohjois- Pohjanmaalla saa tuoretta kalaa ympäri vuoden.


ETELÄ-POHJANMAA



Etelä-Pohjanmaa on vahva maatalousmaakunta, jossa tuotetaan lihaa, maitoa ja viljaa.
Etelä-Pohjanmaalla valmistetaan paljon juustoja --> leipäjuusto --> myydään nykyää ympäri Suomen.
Leipäjuusto tarjotaan perinteisesti kahvin kanssa, mutta se sopii hyvin myös jälkiruokiin ja erilaisiin kylmiin alkupaloihin.
tunnettuja eteläpohjalaisia perinneruokia ovat kova leipä, kropsut, vohlut, klimppisoppa, ohrakryynipuuro, ruisvelli, läskisoosi sekä silakka- ja veriruuat.

KESKI-POHJANMAA




Keski-Pohjanmaalla riista on lähellä sydäntä.
Erityisesti hirveä, metsälintuja, sorsaa ja jänistä on käytetty ruuan valmistuksessa. 
Keski-Pohjamaalla valmistetaan myös paljon maitotuotteita mm. raejuusto ja viili.
Punainen hera = juhannusjuusto on Keski-Pohjanmaan perinnejuusto.

LÄHIRUOKAA MYYVÄ YRITYS

Kauhajoen Laatuleipurit OY: Laatuleipurit valmistaa muun muassa eteläpohjalaista perinneleipää naurisleipää. (Etelä-Pohjanmaa)

LUOMUTILA:

Lahomäen Marjatila: Luomu mansikoita (Etelä-Pohjanmaa)
Luomutila Vanhapaikka: Luomu lehmä sekä lammas tila. (Etelä-Pohjanmaa)
Frejagård: Luomu vihanneksia ( Ruotsinkielinen Pohjanmaa)


RUOKAOHJEET:










maanantai 24. syyskuuta 2018

Makupaloja Suomesta referointi


Puhutaan ruuasta

- Ulkomaalaisten ensimmäinen ikkuna Suomeen ruoka --> oli tilanne mikä tahansa niin ruokaa syödään jossain vaiheessa.
- Uudet maut, selkeys, puhtaus sekä läheinen luontosuhde kiinnostaa maailmalla.
- Suomessa on paljon ruokaan liittyviä asioita joista tulisi olla ylpeä.


Elinvoimainen luonto ja tinkimättömät osaajat loihtivat herkkuja

- Suomen ruokakulttuurissa paljon --> pohjoisen luonnon makuja ja elinvoimasta sekä perinteistä että uusista vaikutteista.
-Metsien villit marjat, sienet ja riista sekä järvien ja jokien kalat --> aromiteiltaan vahvoja sekä raikkaita.
- Vuoden aikojen vaihtuessa ruoka lautasella on erilaista.
- Ravitsemustieteen taso on huippua ja sitä hyödynnetään monin tavoin.
- Suomalainen ruoka maistuu muillekin kuin meille.


Pohjoisen luonnon kulinaarinen sinfonia  

- Monelle suomalaiselle ja ulkomaalaiselle Suomen parhaat ruokaelämykset tulevat luonnosta --> marjat, sienet, järvikalat sekä riista.
- Itse poimitut ja pakastetut marjat ovat monelle ulkomaalaiselle ihmetyksen aihe.
- Sienien ja marjojen poimintaa ei tarvitse lupia --> jokamiehenoikeus.
- Kalastusluvan saa helposti.
- Mökkien vakiovarustukseen kuuluvat savustuspönttö ja halsteri, joilla kaloja kypsennetään ikiaikaisilla menetelmillä.
Suosittuja herkkusesonkeja ovat mm. syksyiset rapu- ja nahkiaiskaudet sekä talven mäti-, made- ja pilkkikausi.
- Hirvi, peura sekä jänis hyviä riistaeläimiä --> suosituin on hirvi
- Yleisimmät riistalinnut ovat sinisorsa sekä sepelkyyhky.
- Riistaeläinten metsästykseen tarvii luvan.'
- Luonnosta tuotetaan myös erikoisia herkkuja --> koivunmahla, kuusen vuosikasvu kerkkä ja terva muuntuvat osaavien harrastajien ja pienjalostajien käsissä juomiksi, siirapeiksi ja muiksi herkuiksi.




Maailman pohjoisin maatalous

- Suomi on pohjoisin maa jossa harjoitetaan maataloutta.
- Lyhyt kesä sekä pitkä talvi --> haasteita viljelylle sekä karjan hoidolle.
- Kesällä on kiire --> koko kasvuprosessi pitää käydä nopeasti läpi. Syksyllä --> kiire sadonkorjuun kanssa.
Nopean kasvun tekevät mahdolliseksi pitkän kesäpäivän runsas valo, Golf-virran lämpö ja olosuhteisiin sopeutuneet lajikkeet.
- Kasvua auttaa myös se että Suomessa on harvemmin todella kuuma ja myös se että kasteluvettä on saatavilla.
- Talvet hävittää tuholaisia sekä hidastaa rikkaruohojen kasvua.
- Pellot ja metsät talvisin levossa --> kasvihuoneet tuottaa ympäri vuoden.
- Maatilojen tuotantoeläimet saavat talvisuojan lämmitetyistä navetoista. --> luomutilalla eläimet ulkoilevat myös talvipakkasella.
- Hyvä hygienia sekä rehuosaaminen --> puhtaita elintarvikkeita
- Ilmaston lämpeneminen tulevaisuuden yksi haasteista.


Neljän vuodenajan maut

- Suomen maut kruunaa selkeät neljä vuodenaikaa.
- Talven ruuissa tummia makuja mm. lihapadat, laatikkoruuat, etikkavihannekset. --> perinteinen joulukinkku on talven huipennus.
- Keväällä valon lisääntyessä kevenevät ruoka sekä mieli. --> talven varastot sekä kevään ensimmäiset tuoreet maut yhdistetään.
- Kesällä herneet, perunat sekä mansikat ovat kypsyneet.
- Perunan kanssa tarjotaan ; silliä, tilliä, pieniä makeita sipuleita varsineen ja voita.
- Lihaa kypsennetään grillissä sekä kalaa savustetaan kesäisin.
- Syksyllä on kaikkea yllin kyllin. --> marjat, sienet. 
- Syksyllä varastoidaan mm. hilloja, mehuja talviaikaan.


Suomalaiset terveyspommit

- Suomalainen terveellinen ravitsemus on ennen kaikkea kunnollista perusruokaa ja kansalaisten viisaita valintoja, mutta myös kansainvälisen huipputason tutkimusta ja innovaatioita.
- Suomalainen ruokavalio sisältää paljon ruista ja kauraa.
- Pohjoisen kesän marjat ja juurekset sisältävät puolestaan vastustuskykyä vahvistavia antioksidantteja ja muita tärkeitä ravintotekijöitä.
- Suomessa esim marjat ovat varsinaista superruokaa, mustikka kansainvälisesti tutkittukin.
-  Luomuruoassa terveellisyyttä on keinotekoisten lannoitteiden, torjunta-aineiden ja lisäaineiden tiukka rajoittaminen. 
- Laktoosi-intoleranssista kärsivä löytää tavallisesta kaupasta runsaasti itselleen sopivia vähälaktoosisia ja laktoosittomia maitopohjaisia tuotteita
- Keliaakikolle on tarjolla gluteenittomia leivonnaisia. 
- Terveellisen ravitsemuksen osaaminen on Suomessa laaja-alaista.



Koulupäivän ruokakulttuuria

- Jokaiselle suomalaisessa päiväkodissa, peruskoulussa, ammattikoulussa ja lukiossa olevalle nuorelle tarjotaan terveellinen lämmin lounas.
- Yläkouluissa alkaa kotitalous jossa nuoret tutustuvat ruuanvalmistuukseen sekä muihin perusasioihin.
- Kouluruoka Suomessa on ilmainen --> osa virallista opetussuunnitelmaa.
- Ilmaisen kouluruoan historia alkoi jo 1900 -luvun alkuvuosina ja se muuttui lakisääteiseksi 1940-luvulla.


Ostoskoriin luomua ja lähiruokaa

- Kestävä kehitys, luomu ja lähiruoka ovat ruokamaailman trendiaiheita.
- Suomessa on paljon luomumaataloutta.
-  Säästäväinen raaka-aineiden käyttö, hukkaruoan välttäminen, sesonkien mukainen ruokailu, kasvisten käytön lisääminen ja lihan kohtuullinen käyttö olivat vielä muutama vuosi sitten vanhanaikaista sodanjälkeistä köyhäilyä ja nipottamista, mutta nyt ne ovat muuttuneet osaksi valistunutta kuluttamista.


Ainutlaatuinen makupaletti 

- Suomalaisilla on tapana ajatella, että ruokakulttuurimme muuttuu nopeammin kuin muissa maissa. 
- Suomessa ruokakulttuurin lähtökohta on kahtaalla, idässä Laatokan Karjalassa ja lännessä Pohjanlahden rannalla. Idälle oli tyypillistä tuvassa oleva uuni, jossa leivottiin ja haudutettiin ruokia.
- Itäistä perintöä ovat karjalanpiirakka, limppu, rahka, smetana, sienet, piirakat ja karjalanpaisti.
-  Läntisiä ruokia ovat muun muassa makeat leivät, lihapullat ja kokonainen paisti.
- Läntinen ruoka on makeampaa kuin itäinen.



Suomi, Pohjoismaa 

- Kaukaa katsottuna eri Pohjoismaiden ruokakulttuurit eivät juuri erotu toisistaan. 
- Pohjoismaista ruokaa kuvataan selkeäksi, puhtaaksi ja raikkaaksi. 
- Kaikilla mailla on neljä vuodenaikaa, paljon rantaviivaa ja puhdasta maata.
- Suomalainen ruoka onkin usein vähemmän maustettua ja maultaan raaka-ainelähtöisempää, ehkä happamampaakin.
- Suomessa pääasiallisesti leivonnaiset ja jälkiruoat ovat meillä vähemmän makeita ja niiden annoskoot pienempiä kuin muissa Pohjoismaissa. 
- Vaikka savustaminen on yhteispohjoismaista perinnettä, on se Suomessa huomattavan yleistä. 
Leipäjuusto, mämmi ja kalakukko ovat herkullisia esimerkkejä omintakeisuudestamme.


Kattaus suomalaista suunnittelua

- Ruokaan liittyvää muotoilua on monenlaista: keittiömiljöötä, tekstiilejä, astioita, kattausta sekä tuote-, pakkaus- ja myymäläsuunnittelua.
- Iittala, Marimekko, Aarikka ja Pentik löytyvät lähes jokaisen suomalaiskodin keittiöstä.
- Suomalaista ruokaa ja muotoilua kuvataan usein samoin sanoin: selkeää, yksinkertaista ja käytännöllistä.
- Käytännöllisyys on muotoilussa usein pelkistystä, jopa kurinalaisuutta, materiaalin kunnioittamista ja tuotteen käyttöön liittyviä oivalluksia.



Helsinki, gastronominen suunnannäyttäjä

- Kansainvälisen tason keittiömestarit vievät suomalaista ruokaa maailmalle ja ohjaavat maailman kulinaristit pöytiimme. 
- Huippuravintoloissa suomalainen ruoka on uutta kokeilevaa ja perinteitä uudistavaa. 
- Suomalaisuus ja skandinaavisuus ovat läsnä pää- tai sivuroolissa ateriasta ja ravintolan konseptista riippuen.
- Omintakeisuuden kulmakiviä ovat persoonalliset raakaaineet. 
- Suomalainen ruoka on ravintoloissa myös reilusti rosoisuutensa säilyttänyttä arki- ja perinneruokaa.
- Suomalainen kansainvälisen tason gastronominen huippuosaaminen on nuorta. 
- Helsinki on yksi Euroopan kiinnostavimmista trendikaupungeista, myös ruoan suhteen.

Kippis!

- Ruokajuomakulttuuriamme edustaa kraanaveden juonti ja maidon laaja käyttö ruokajuomana. 
- Runsas marjasatomme taittuu upeiksi juomiksi, alkoholilla ja ilman. 
- Suomessa riittää puhdasta makeaa vettä --> pohjavesi helposti käytettävissä.
- Viini on osa uudempaa ruokakulttuuriamme --> rypäleet ei kasva Suomessa.
- Tisleet sekä kuohuvien ja makeiden juhlajuomien runsaat aromit antavat kovan vastuksen kansainvälisille kumppaneille.