21-25.1.2019
Maanantai
Maantaina sain taas tehdä paljon asioita! :)
Päiväni alkoi sillä että menin aamupalalle siivoamaan aamupalan pois sekä tiskaamaan ja blokkailee pöytii iltaa varten. Tosiaan sen aamupalan siivosin ihan yksin koska aamupala vastaava oli kipeänä ( oli aamulla tullut laittamaan aamiaisen valmiiksi ja sitten lähtenyt kotio). Mutta se oli aika jännää hoitaa koko homma yksin koska en ollut vielä aikasemmin edes seurannut aamupalan siivoamista joten en ollut ihan 100% varma miten se homma tehtiin, mutta parin tunnin jälkeen sali oli siisti ja tiskipöytä kiilsi. Kun sitten palasin keittiöltä takaisin vastaanottoon minua odotti tehtävä --> suunnittelin wordiin meidän respan lankapuhelimeen pikanäppäimet. Eli minulle annettin lista asioista jotka tulisi näkyä puhelmen näppäimissä. Se oli aika mukavaa hommaa ja kun olin valmis tulostin, leikkasin sekä laitoin ne puhelimeen. Päivän aikana pääsin tekemään myös ryhmävarauksen sekä muutamia yksittäisvarauksia. Maanantaina keittiön muistitaululle oli tehty "kehuseinä" ja löysin oman nimeni sieltä!! Lapussa luki " Ronja you rock, brekutykki", kyllä siitä tuli hyvä mieli ja oikein hyvä viikon aloitus.
Tiistai
Tiistaina sitten kävinkin taas matkahuollossa viemässä paketin. Kävin kokoustila 1 siivoamassa sekä ensimmäistä kertaa sain laittaa pöydän erimuotoon. Tiistai oli muuten todella hiljainen päivä joten noiden lisäksi en paljoa muuta tehnytkään --> perus aamuvuoro hommia esim. Check-out. Täyti myös vastaanoton shoppia.
Keskiviikko
Keskiviikkona olikin sitten hurjapäivä. Nimittäin muu henkilökunta meni palaveriin joten olin aivan yksin respassa. Onneksi työkaveri oli soiton päässä. Olin lähes 4h paniikissa melkein koska olin varma että tulisin mokaamaan kaiken mutta onneksi minuun luotetaan ja hallitsin sen ajan todella hyvin. Muutaman kerran soitinkin työkaverille ihan vain varmistaakseni joitain asioita joista en ollut 100% varma. Keskiviikkona tuli myös paljon paketteja, eli olin niitä kuittaamassa ja availemassa ja sitten laitoin paketeista tulleet asiat sinne minne ne kuuluu.
Torstai
Torstaina oli aika hiljainen päivä eikä mitään erityistä tapahtunut. Perus check-in sekä routing. Torstaina sain myös ekaa kertaa laskea kassan ihan yksin.
Perjantai
Perjantai oli myöskin todella hiljanen ainakin aamuvuorossa. Tein taas viikonloppua varten avainkortteja valmiiksi koska viikonloppuna oli tulossa taas paljon porukkaa.
Oli mukavaa, että sain pitkästä aikaa viettää kokonaista viikonloppua pe-ma, siinä sain taas energiaa seuraavaan viikkoon! :)
Tämä blogipostaus oli nyt pari päivää myöhässä mutta koska haluan panostaa tähän ja tämän sisältöön niin kerkesin vasta nyt tehdä sen kunnolla.
Työtunnit: 35h