perjantai 21. joulukuuta 2018

Työssäoppi 4.viikko


17-21.12.2018

Maanantai

Maanantaina melkein ensimmäisenä menin viemään matkahuoltoon asiakkaan löytötavaroita --> siitä ne lähettiin sitten asiakkaalle. Viikon alussa myös operaatio suihkuverho alkoi. Maanantaina otin 2.kerroksen kaikki suihkuverhot pois --> pesukone/kuivausrumpu --> ja sitten ripustin ne takaisin. Olin myös respassa uloskirjaamassa asiakkaita.
Iltavuoro

Tiistai

Aamulla olin ehkä tunnin respassa jonka jälkeen minun apuani tarvittiin aamiaisella --> siellä tiskasin sekä keräsin pöydistä astioita. Aamiaisen jälkeen aloin valmistelemaan salia lounas kuntoon. Eli pyyhin pöydät ja laitoin perus kattauksen sekä mm. täytin vesikannuja. Kun lounas alkoi oli aikamoinen kiire koska tiistaille oli useampi pyötävaraus. Siinä sitten 11-14 tein töitä paljon. Silloin blokkasin pöytiä sekä vein aina lisää ruokaa kun se loppui.
Aamuvuoro

Keskiviikko

Keskiviikkona olin vastaanotossa ja siellä kirjasin asiakkaita ulos. Tällöin jatkoin vielä operaatio suihkuverhoa. Eli tälläkertaa oli vuorossa 3.kerros ja sama homma --> pois otto -> pesu -> takaisin laitto. Keskiviikkona myös luin taas monta kansioita mm. turvallisuus suunnitelma.
Iltavuoro

Torstai

Torstaina pääsin valmisteleen kokoushuonetta --> mm. vein sinne kahvit, maidot yms.
Olin myös hetken aikaa vastaanotossa ja sitten menin siitä taas lounaalle avuksi.
Suihkuverho operaatio siirtyi 4.kerrokseen.
Aamuvuoro

Perjantai

Koska hotelli meni kiinni 21.12 eli perjantaina ei ollut muuta tekemistä kun laittaa hotellia siihen kuntoon että se on kiinni --> vein alkoholi tuotteet aulan shopista lukolliseen komeroon, varmistin että huoneissa ei ole valot päällä tai ikkuna auki, pyyhin pölyjä. Myös tarkistin 3-5. kerroksien minibaareista että mitä siellä on ja mitä sinne pitää sitten loman jälkeen lisätä. Operaatio suihkuverho oli myöskin osana perjantaita, 5.kerroksessa.


Tykkään kyllä tosi paljon olla tuolla töissä. Varsinkin kun on nyt oppinu mm. hotellijärjestelmän käyttöä. Minusta on mukavaa myös se että vihdoin sain " harjoittelija " laatan paitaani.
Ja tosiaan olen nyt seuraavan viikon joululomalla! ♥

Työtunnit: 35h

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Työssäoppi 3. viikko



10-14.12.2018

Maanantai

Maanantai oli ensimmäinen päiväni vastaanotossa. Päivän aikana en oikein tehnyt vielä mitään --> seurasin vierestä sekä luin useita kansioita. Muita hommia tein mm. kastelin aulan/ kerrosten kasvit sekä vein VIP lahjoja saapuvien VIP-asiakkaiden huoneisiin.
Iltavuoro

Tiistai

Tiistaina katsoin paljon perehdyttäviä videoita. Vein taas VIP lahjoja sekä ripustin suihkuverhon yhteen huoneeseen. Päivän aikana pääsin myös siivoamaan kokoustilan --> tiskit keräsin, pöydät pyyhin/ laitoin järjestykseen & vaihdoin roskapussin.
Aamuvuoro

Keskiviikko

Keskiviikkona pääsin jo vähän harjoittelemaan kuinka asiakas kirjataan sisään/ ulos. Opin myös tekemään laskutuksen. Päivän aikana vein asiakkaan vaatteita pesulaan sekä samalla matkalla kävin apteekissa ostamassa laastareita.
Iltavuoro

Torstai

Torstaina siivosin taas kokoustilan. Kävin hakemassa pesulasta ne pyykit jotka olin sinne keskiviikkona vienyt. Opettelin lisää hotellijärjestelmän käyttöä --> Check in / out, routing yms.
Aamuvuoro

Perjantai

Perjantai tein aikalailla samoja juttuja. Tänä päivänä pääsin myös melkein itsenäisesti esim. kirjaamaan asiakkaan sisään. Perjantaina myös harjoittelin kuinka kertoa hotellista 
--> milloin aamiainen tai sauna yms.



työtunnit: 35h

perjantai 7. joulukuuta 2018

Työssäoppi 2.viikko




3-7.12-2018

Maanantai

Olin aamiasella sekä lounaalla. Blokkasin pyötiä sekä tiskasin.


Tiistai

Tiistai alkoi aikalailla sillä, että kävin Citymarketissa ostamassa ruokakermaa. Olin siis aamiaisella ja lounaalla. Blokkauksen/ tiskauksen lisäksi täytin vesikannut sekä huolehdin salaattipöydästä --> Ennen lounasta vein salaatit ja niiden ottimet, sitten myös täytin salaatteja niiden loppuessa.


Keskiviikko

Keskiviiko oli aikalailla samanlainen kun maanantai ja tiistai, mutta silloin myös sokeroin munkkeja. 


Torstai

Torstaina oli itsenäisyyspäivä joten ravintolassa oli sinä päivänä vain aamiainen. Olin siis aamiaisella. Aamiaisen jälkeen katoin pöydän --> pöytävaraus. 
Noin klo 13.00 ravintolaan saapui Japanilais ryhmä joillekka me sitten tarjoiltiin ruokaa --> alkuruoka, pääruoka sekä jälkiruoka. Ryhmän lähdettyä tiskasin.


Perjantai

Olin aamiaisella ja lounaalla. Tein samoja hommia kuin koko muunkin viikon.



Ensin viikon olenkin sitten respassa.

Mielestäni aamiaisella ja lounaalla oli todella mukavaa! Opin nopeasti kaiken mitä tehdä ja osasin olla omatoiminen. Hyvää plussaa on se, että työporukka jonka kanssa työskentelen on mahtava♥ !


Työtunnit: 35h

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Työssäoppi 1.viikko




26-30.11.2018

Maanantai

Ensimmäisenä päivänä olin kerroksilla siivoamassa. Purin huoneita sekä imuroin huoneet/ käytävät.


Tiistai

Toisena päivänä tein samaa hommaa kuin maanantaina. Tiistaina myös kävin viemässä pyykkiä pesulaan.


Keskiviikko

Keskiviikkona olin aamusta aamiaisella hommissa --> vein likaiset astiat pöydistä tiskiin / tiskasin. Sen jälkeen menin muutamaksi tunniksi kerroksille siivoamaan --> Purin huoneita, imuroin sekä sain laittaa sänkyihin uudet petivaatteet. Kun olin valmis kerroksilla palasin lounaalle viemään astioita pöydistä sekä tiskasin.


Torstai

Torstai oli samanlainen kuin keskiviikko. Ensin aamianen --> kerros siivous --> lounas.


Perjantai

Perjantaina olin koko päivän keittiöllä --> aamiainen, lounas. Opettelin myös kassan käytön.


Työtunnit: 35h