perjantai 10. toukokuuta 2019

Työssäoppi 22.viikko



6-10.5.2019

Maanantai

Maanantaina oli mun ja Emman viimeinen yhteinenvuoro.♥
Maanantai oli aika perus, hiljainen. Iltavuorossa oltiin 15-22.

Tiistai

Olin YÖ vuorossa harjoittelemassa kesää varten. 22-7. Opin asiat aika hyvin ja uskon että pärjäisin yksinkin vuorossa.

Keskiviikko

Toinen harjoittelu yövuoro. Olin ekana yönä toisen yövuorolaisen ja tämän yön toisen yövuorolaisen kanssa vuorossa. Jotta huomaisin heidän tavat toimia/ tehdä asiat --> kehitän sitten oman rytmin ja toimintatavan joskus.


Torstai

VAPAA

Perjantai

Omavuoro 15-22. ERITTÄIN hiljainen vuoro. Ei tullut juuri mitään tehtyä koska ei ollut mitään tehtävää.


WOOHOO viiminen viikko on nyt ohi! Tästä jatkan sitten vain palkallisilla vuoroilla eteenpäin. Ensi viikolla olen ensimmäistä kertaa omassa yövuorossa.

Pohdintoja:

Tämä melkein 6kk meni jotenki aivan hujauksessa. Olin niin sitä mieltä aluks että joo ei tää tuu menee nopeesti että etanan vauhtii vaa. Ja kappas nyt onki kaikki arvionnit ja kaikki suoritettu : D
Ja oon myös häkeltyny kuinka itsekkin huomasin oman kehittymiseni tässä hommassa.
Sillon aikoinaa kun oli töissä puhetta kesätöistä ja sain kuulla että vuorot tulee suorittaa yksin, olin jo valmis heittää pyyhkeen nurkkaan. En todellakaa uskonut silloin itseeni ja olin varma etten todellakaan pärjäisi yksin näin vaativassa työssä.
Kappas vaa kun olen nyt maaliskuusta asti tehnyt suurimmaksi osaksi vaa omia vuoroja : D
Sellasta se on.

Työssäoppi 21.viikko



29.4-5.5.2019



Maanantai

 Aamuvuoro 7-15. Maanantaina minulla oli arvionti ja meni aikas hyvin! :)♥
Arvionnin kunniaksi söimme työkaverini kanssa subit. Maanantai oli muuten aika hiljainen.

Tiistai

Tiistaina mulla oli mun eka aamuvuoro yksin. Se meni oikein hienosti. Tekeminen melkein loppui kesken kun olin niin olin niin tehokas :D.
Aamuvuoro 7-15.

Keskiviikko

VAPAA

Torstai

Oma iltavuoro 14-22. Ilta meni oikein mukavasti kun juttelimme asiakkaiden kanssa paljon puhuttavasta asiasta kuin HPK-Kärpät ottelusta. Torstaina taiteilin meidän vastaanotossa olevaa liitutauluun HPK aiheisen teoksen.

Perjantai

Oma iltavuoro 15-22. Tämä ilta oli muuten aika rauhallinen, mutta jälleen kerran oli saunan kanssa vähän ongelmia. Soittelin sitten huoltoon ja huoltomies tuli katsomaan sitä. Kyllä se on jotenkin mukavaa kun asikkaiden kanssa tulee toimeen ja heidän kanssaan voi jutella sellasta small talkkia.

Lauantai

Oma iltavuoro 15-22.
HPK voitti mestaruuden joten viimiset pari tuntia oli aika hälinää ja hulinaa. Puhelimet soi, varauksia sateli. Oli hauska vuoro, koska poikkesi tavallisesta vuorosta.


Sunnuntai

VAPAA

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Työssäoppi 19 & 20 .viikko



19 Viikko 

15.4.2019 MAANANTAI

Olin tosiaan vain maanantaina töissä. --> Ylityötunteja oli kertynyt useampi päivä + hotellimme oli kiinni pe-ma. Mutta maanantaina oli normaali vastaanottopäivä. Tein vastaanoton tehtäviä eli sisään- ja uloskirjausta yms. Eipä juuri jäänyt mitään  päivästä mieleen kun innolla vain odotti sitä pääsiäislomaa :D.




22-28.4.2019

Maanantai

VAPAA

Tiistai

Iltavuoro 15:00-22:00.


Keskiviikko

Aamuvuoro 8:00-15:00

Torstai

Iltavuoro 15:00-22:00.
Tämä vuoro oli taas palkallinen eli tein yksin vuoron.
Meillä tuli silloin 3 ryhmää joten tämä ilta olikin jo vilkkaampi ja "hankalampi/vaativampi".
Oli kyllä silti mukava ilta ja ei tullut hetkeä jolloinka en olisi osannut.

Perjantai

Iltavuoro 15:00-21:00. Tämä oli kunnon hälinä päivä taas!
Paljon tuli ihmisiä samaan aikaan kirjautumaan ja sitten piti juosta paljon kerroksilla siivoamassa huoneita, koska osa niistä oli unohdettu siivota. ( hotellimme on täynnä )
Oli ongelmia tulostimen kanssa joka meni jumiin ,koska tulostettavaa oli aivan liikaa.
Oli kyllä koko ajan sellane tunne ,että pitäis vaa joka paikkaan revetä. Mutta kyllä siitäki perjantaista selvisin! Pääsin vielä tunnin aikaisemmin ,koska iltaa kohti alkoi olemaan hiljaisempaa.

Lauantai

Iltavuoro 14:00-22:00.
Oma työvuoro! Nyt huomaa, että harjoittelu alkaa olla jo loppusuorilla, kun alkaa olemaan enemmän näitä palkallisia vuoroja :) Hotelli tänäänkin täynnä. Kun alkuvuoroon tuli niin siinnä oli sellaiset 3-4 tuntia taas sellaista juoksua ja kiirettä. Iltaa kohden taas hotelli rauhoittui.

Sunnuntai

VAPAA (ainakin toivottavasti)

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Työssäoppi 18.viikko



8.-14.4.2019

Maanantai

Aamuvuoro. Aamiaisella olin harjoittelemassa vielä näyttöä varten. Klo. 5-12. Tein ihan itse kaiken. Paistoin lämpimät ruuat ja laitoin salin aamiaista varten yms. Oli kyllä aika rankka herätä niin aikasin :D.

Tiistai

Tiistaina sitten teinkin sen näytön. Klo. 5-12.

Keskiviikko

Iltavuoro. Samoja vastaanotto hommia tein.

Torstai

Aamuvuoro. Samoja vastaanotto hommia tein.

Perjantai

VAPAA

Lauantai

Aamuvuorossa. Meille tuli hotelli täyteen yhtä porukkaa. Onneksi olin aamussa koska kaikki tulivat kijautumaan/ tuomaan tavaroitaan säilöön siinä 10-12 aikaan.
Itse tykkään jotenki siitä, että tulee iso kasa ihmisiä ja pitää olla tosi skarppina ja ripeä.

Sunnuntai

Sunnuntaina olin palkallisessa vuorossa. Olin aamiaisella apuna --> meillä oli sellaiset kivat päälle 200 syöjää, jotka tuli kaikki melkeen samaan aikaan :D.

Ensiviikon sitten olenkin vaan maanantain töissä. On sen verran ylityötuntei kasassa että pidän ne putkeen :D. + Meidän hotelli on kiinni pe-ma.

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Työssäoppi 16 & 17.viikko



25-31.3.2019

Olin maanantaina töissä. Sitten oli ti-ke vapaat. 
Torstaina mulla oli taas oma palkallinen työvuoro. To-su olin töissä.
Olin koko viikonlopun aamuvuorossa. Tein vastaanotto töitä, sisään- ja uloskirjaus,sähköpostia luin, tein routingii, valmistelin seuraavan päivän tulijoita yms. Laittelin kokoustiloja kuntoon silloin kun kokouksii oli. La ja su kun olin aamuvuorossa niin olin osan työvuorostani taas auttelemassa aamiasella,siellä tein samoja aamias hommia, blokkailin pöytiä, tiskailin sekä vien tarvittaessa lisää ruokaa aamiaisbuffettiin.


1-7.4.2019

Maanantai-Keskiviikko

Mulla oli sellainen 7 päivän työputki. Tein perus vastaanottovirkalijan töitä. Valmistelimme myös viikonloppua varten juttuja.

Torstai

VAPAA

Perjantai 

VAPAA

Lauantai

klo.12-19. Talo tuli täyteen. Oli hirmu hyvä, että menin 12 töihin koska koko päivän saapuvat tulivat kaikki samaan aikaan kirjautumaan kun tulin töihin. Meillä oli useiampi keskikokoinen ryhmä. Saimme pääsiäismunan yhdeltä sisään kirjautuneelta.

Sunnuntai

9-15. Oli paljon lähtijöitä, joten olin toisena virkailijana kirjaamassa ihmisiä ulos. Kävin myös ennen vuoron loppua auttamassa kerrossiivoojaa. Otin sängyistä vanhat lakanat pois ja laitoin uudet. Se helpotti ja nopeutti kerrossiivoojan työtä huomattavasti :)!

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Työssäoppi 15.viikko



18-24.3.2019

Maanantai

Maanantaina mulla oli mun ihan ensimmäinen oma työvuoro. Olin siis 15-22 yksin. Ilta meni todella hyvin! Pari kertaa soitin toiselle työntekijälle sellasia "varmistus" puheluita. Eli asia mistä en ollut 100% varma niin soitin asiasta ja no turhaan soitin, koska tiesin ne oikeesti. Mut varmistinhan vaa :D Siellä minä sitten olin yksin ja suurin osan ajasta ei ollut ees mitään tekemistä, koska olin niin nopea hoitamaan kaikki iltavuoron hommat.


Tiistai

VAPAA

Keskiviikko

Olin välivuorossa 11-19. Meillä oli hotelli täynnä ke-to ITK-päivien takia. Olin siis toisena vastaanottovirkailijana ottamassa asiakkaita vastaan kun oli kauhee ryysis. Yhessä vaiheessa mun työkaveri katos kerroksille ja siin oli iso jono ihmisii, no minä vaa siinä rauhallisesti kirjasin yksi kerrallaan ihmisii sisään. Olin ihan yllättyny että en tyyliin panikoinu siinä, mutta se oli mukavaa ja tuli onnistunut olo. :) Keskiviikkona myös ennen ryysistä kävin tekemässä pari lisävuodetta huoneisiin.

Torstai

Torstaina olin aamuvuorossa 7-15. Sillon oli paljon lähtijöitä, joten olin siinä apuna. Suurin osa meni laskutukseen joten oli aika helppo aamu :D.

Perjantai

Tällöin olin toisessa omassa työvuorossa. Sekin oli 15-22. Oli kivaa. Musta on mukavaa kun saan tehdä asioita yksin/ itsenäisesti ilman et joku hengittää niskaan. Ja muutenkin kaikki asiakaspalvelutilanteet tuntuu sujuvan paremmin silloin kun joku ei oo siel arvioimassa kaikkee mun tekemistä.

Lauantai

Viikon viimeinen työvuoro! Ja sekin oli oma työvuoro. 15-22 oli työaika. Oli mukava vuoro ja olin jopa varautunu vuoroon siten että ostin ennen töitä sinne vähän jotain hyvää (suklaata). Niin kyllä meni vuoro meni mukavasti ja leppoisasti.

Sunnuntai

VAPAA. Nukuin koko päivän koska olin todella todella väsynyt. Sen takia en kyennyt pysymään blogi aikataulussa! :))



sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Työssäoppi 12,13 & 14.viikko



18-24.2.2019

Olin töissä ti-la. Tiistain ja keskiviikon olin työvuorossa tuuraajan kanssa --> Aulangon Scadicilta tuli meille yksi tekemään muutaman vuoron. Tiistaina oli jotenkin yllättävän paljon taksien soittoa/tilaamista. Tiistaina vein myös huoneeseen yhden lisäpeiton.
Keskiviikkona lueskelin paljon sähköpostia ja vastailin niihin. Lauantaina olin apuna aamiaisella, blokkasin,tiskailin yms. Lauantaina oli muutenkin aikamoinen kiire hälinä, paljon oli tehtävää siis.

25.2-3.3.2019

LOMA

4-10.3.2019

4.3.2019 lähetin kesätyö/työhakemuksen, jotta pääsisin esim.kesäksi tonne töihin.
5.3.2019 meille tuli uusi ruokalista menu, joten sitä olemme nyt tässä mainotaneet paljon ja itsekkin olen sieltä testaillut uusia ruokia. Tälläviikolla myös testailimme hotellihuoneiden ovien pattereita. --> Huoneisiin on avainkortit niin ovissa on avainkorttilukijat, jotka toimivat pattereilla niin kävimme katsomassa joka kerroksella sellaisella lukotonpuhelimella, että mistä täytyisi vaihtaa patterit. Muutama lukijoista oli ihan 0% joten laitoimme kyseiset huoneet ylös paperille ja sitten huoltomiehemme tuli vaihtamaan ne. Huoltomies myös opetti kuinka ne vaihdetaan, joten nyt tiedämme miten se tapahtuu ja voimme "hätätilanteissa" vaihtaa ne itse. Kastelin myös kukkia.


11-17.3-2019

Meille on tullut nyt uusia harjoittelijoita minun lisäksi! Yksi salin puolelle tarjoilemaan, yksi baariin sekä yksi vastaanottoon. Olen siis saanut esitellä taloa paljon ja olen myös vastaanotossa saanut "opettaa" miten toimitaan esim. sisäänkirjaus tilaanteessa. Harjoittelijat ovat mukavia. Torstaina mulla oli kotona klo.9.00 elämäni ensimmäinen videohaastattelu, (videohaastattelu oli sitä varten, että jos menen kesäksi sinne töihin) ja se meni tosi hyvin! Osasin olla omaitseni sekä osasin mielestäni vastata kysymyksiin hyvin ja kattavasti. Olen nyt myös saanut nimeni Maraplaniin eli mulle ei tarvii enää kirjottaa johkin muistilapulle työvuoroja vaan olen nyt kirjoilla maraplanissa. Tälläviikolla sovimme myös ensiviikon työvuoroista ja olen ensiviikolla 3 kertaa ihan omassa työvuorossa!♥
Tein myös 14.3. Kerrossiivous näytön. 


Nyt tässä tuli kolmen viikon osalta tekstiä hups. Mutta se johtuu ihan siitä, että kun aina ei löydy joka päivälle jotain uutta ja hauskaa kerrottavaa, joten ei ole ollut motivaatiota kirjoittaa tänne :) + On ollut ihan hirvee kiire kokoajan.

Tuossa vielä esimerkki tervetulokirje, joita kirjoitamme esim. Vipeille yms. Nyt kyseessä vuosia täyttävä asiakas♥ :)